Valheessa eläminen

Viihdyttämisen kuuluisi kai olla yksi sosiaalisen median monista tehtävistä. Surullisen usein kuitenkin hämmennyn selatessani itselleni tuttuja sovelluksia ja sivustoja. Olen aina tiennyt, että maailma on pinnallinen paikka, mutta milloin meistä tuli näin oksettavia? Pohdin usein, kuinka asiat oikeastaan ovat menneet näin huonoon suuntaan. Missä vaiheessa tämä kaikki on tapahtunut. Mitä minulta on mennyt ohitse. Kuinka ulkokuori ratkaisee sisältöä enemmän. Missä on kaikki mielenkiintoisuus?

Ihmiset asettavat itsensä tarjolle. Kuin myyntiin. Ilmaiseksi, tai tykkäyksien ja huomion hinnalla. Tavallaan ymmärrän lukumäärien koukuttavuuden - ne voivat aiheuttaa riippuvuutta siinä, missä mikä vain mielihyvää tuottava asia - mutten sitä, miksi se on niin merkityksellistä. On täysin arvottua, miltä me näytämme, mutta kuka vain meistä pystyy samaan. Kenen vain on mahdollisuus saada itsensä maailman tietoisuuteen ulkonäkönsä avulla, siihen ei tarvita kovinkaan paljon järeämpiä konsteja, eikä poikkeavaa lahjakkuutta.

Sosiaalinen media kasvattaa meitä vertailemaan. Olemme kateellisia, tunnemme itsemme mitättömiksi. Kasvamme maailmassa, jossa näemme aina pelkkiä kiillotettuja pintoja - ja mikä ironista, joita ei oikeasti edes ole. Kasvamme luullen, että meidän pitäisi olla jotain muuta kuin mitä olemme ja todistella sitä muille. Kun päinvastoin - meidän pitäisi arvostaa kaikkea sitä mitä olemme, ja mitä omistamme. Nuoren ihmisen on mielestäni todennäköisempää seota, kuin pysyä järjissään nykypäivän maailmassa.

Loppupeleissä huomaamme, että tärkeintä olisi ollut pysyä omalla polullaan. Tunnemme itsemme tyhmiksi.

Onko kaikki aina kuitenkin kiinni siitä, että olemme niin epävarmoja ja eksyneitä itsemme kanssa? Meidän täytyy saada hyväksyntä. Täytyy tuntea olevamme haluttuja ja kauniita. Kun tunnemme niin, koemme itsemme merkityksellisiksi. Onko kaikki oikeasti vain pelkkää mielenheikkoutta? "Teen näin, koska näin kuuluu tehdä, jos haluan ihmisten pitävän minusta." Niinkö? Niinkö todella?

En usko, että tulemme koskaan näkemään sitä ilmiöitä yhteiskunnassa, jolloin "being uncool" on "cool". Ajatus ei edes houkuta minua - päinvastoin - kun niitä niityn oikeasti kauneimpia kukkia on vähemmän, se tuntuu lottovoitolta törmätä sellaiseen.

Aion olla niitä ihmisiä, jotka painottavat omille tulevaisuuden lapsilleen, että sinä olet se, joka päättää millainen olet.

Vain, ja ainoastaan sinä.

yöeläjä

Myönnän olevani huono säännöllisten unirytmien kanssa. Olen valvoja, olen iltaihminen. Pidän öistä, niissä on tietynlaista taianomaisuutta ja kauneutta. Rauhaa ja hiljaisuutta. En tiedä miksi, mutta yöllä kaikki tuntuu mahdolliselta. On aina tuntunut. 

Yöaikaan kaikki tuntuu olevan toteutettavissa. Esteet ja vaikeudet ovat poissa tieltä, ne eivät ole yön ongelmia. Maailma nukkuu. Ongelmat nukkuvat. On vain minä, hiljaisuus ja ajatus siitä, mitä kaikkea tekisinkään jos tietäisin, etten tulisi epäonnistumaan. 

Saan ajatuksia ja ideoita. Kaikki tuntuu yöaikaan vaivattomalta ja helpolta. Kysyn itseltäni; "Miksen ole ajatellut tätä aiemmin?", "Miksi en ole tehnyt näin jo?" Aamulla herään todellisuuteen. "Ainiin, siksi."

Olen usein pohtinut, kuinka saisin siirrettyä osan yöllisestä minästäni aamuminääni. Aamuminäni on äreä ja uninen, heittää herätyskellon kauemmaksi sänkyä ja toivoo, että saisi nukkua koko päivän yli. Aamuminä ei ota vastaan neuvoja eikä ehdotuksia - sillä on asenneongelma, pahinta laatua. 

Mitä kaikkea saisinkaan aikaan, jos herätessäni olisin näin täynnä intoa ja ideoita? Ehkä saisin valmiiksi niitä asioita, jotka ovat odottaneet valmistumistaan turhan usean päivän ajan.

Mitä sitten aina teen yöaikaan, kun tunnen oloni niin aikaansaavaksi ja eloisaksi? No, oikeastaan katson Netflixiä ja selaan Spotifyä.