Suolaista vai makeaa. Vansit vai balleriinat. Ostanko vai enkö osta. Menenkö vai enkö mene.
Jos tililläni on sen verran ylimääräistä, että sitä voi kutsua ylimääräiseksi (mitä tapahtuu erittäin harvoin), minulle suurin virhe on kävellä lempivaatekauppani ohi. Tai sisään asti. Kassalle. Lopulta kävellen ulos muovinen, houkuttelevaksi tai herkullisen väriseksi kuvitettu kassi kädessä. Täynnä vaatteita, jotka "tarvitsin". Toissapäivänä laskin jokaisen paitani pinoittain väriskaalan mukaan ja kauhistuin lukemista. Seuraava tunnekuohu rakastumisen jälkeen on morkkis.
Kohennan oloani ajattelemalla, että itseni ilmaiseminen vaatteideni avulla tekee minut onnelliseksi. Ja eikö onnellisuus ole se elämän kliimaksi, jota kaikki tavoittelevat? Jos hyvin käy, se voi olla yhtäjaksoinen tunnetila. Haluan ylläpitää omaani.
Minua kiehtoo ajatus siitä, että sanomatta sanaakaan vieraalle kulkijalle, voin hänen vaatevalintojensa perusteella arvuutella, mistä hän pitää ja osuisivatko kemiamme yhteen. En välttämättä kanna kotiini kiehtovia, kutsuvia uusia vaatteita materialistisen ihastuksen vuoksi, vaan usein vilpittömästi siksi, että oikeasti haluan tuoda palan persoonastani pukeutumiseeni. Kaikessa kliseisyydessään.
Kävellessäni pitkin vaateliikkeiden sokkeloisia välikköjä oloni on huoleton. Olen kuin keskellä kokonaisuutta, jossa voit olla mitä vain, näyttää miltä vain.Ympärilläni on palasia eri ihmisten mieltymyksistä ja lempiväreistä, materiaaleista. Pukiessani viereisestä rekistä vaatteen, jota en käyttäisi minulle vähäpätöisimmässäkään tilaisuudessa, voin sulkea silmäni ja olla kuin eri ihminen. Päästä toisen reviirille. Mahdollisuuksia on miljoonia - rajattomia.
Joskus maailman tarjoava mahdollisuuksien määrä jopa turhauttaa minua. Kiinnostukseni käyrä kohoaa taivaaseen valonnopeudella, haluan kokeilla kaikkea, olla kaikkea mitä eniten arvostan. On tärkeää pystyä olemaan henkilö, jollaisen itse haluaisit tavata. On tärkeää olla kiehtova. On raivostuttavaa tietää täsmälleen millaista haluaa, muttei kuitenkaan mitä.
Toivon usein, että valitseminen olisi yhtä helppoa, kuin kauniin asukokonaisuuden löytäminen vaateliikkeessä. Pujottaisin tekonahkaiset nilkkurit jalkoihini, vetäisin täydellisesti istuvat mustat pillifarkut ylleni. Paidan kehykseksi - joka näyttää juuri niin hyvältä kuin pitikin - pukisin täydellisen biker -takin. Kokonaisuus on valmis, palat ovat paikoillaan ja lopputulos miellyttää silmää.
Mistään en ole lukenut, että päätösten teon kuuluisi olla hankalaa. Miksi teen siitä hankalaa?
Onko ihmiset ohjelmoitu niin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti