Uskon kohtaloon. Tekeekö se minusta tyhmää? En tiedä, enkä välitä.
Uskon kaikella olevan tarkoituksensa. Jokainen sana, jonka kuulen. Katse, jonka kohtaan. Hymy, jonka jaan. Iho, jonka tunnen.
Jokaisen ihmisen, jonka kanssa jaan hetken, oli tarkoitus olla osa elämääni. Jokainen hetki, kun katson peilikuvaani miettien "miksi elämä kohtelee minua näin?", uskon vastoinkäymisen liittyvän johonkin suurempaan. Kaikki johtaa jonnekkin, kaikki tulemme jostakin.
En enää pelkää, jos elämä kohtelee kylmästi ja satuttaa. Aina on tie pois, tie parempaan.
"An arrow can only be shot by pulling it backward. When life is dragging you back with difficulties, it means it's going to launch you into something great.
So just focus, and keep aiming."
Vaikeina hetkinä luen yhden lempilainauksistani. Nostan leukani ylös ja päätän, että vielä joskus minunkin nuoleni laukaistaan.
Kun uskon, olen jo melkein perillä. Aina elämä ei anna syytä uskoa - silloin minun täytyy itse rakentaa omat syyni. Parasta on, kun joku kaunis päivä tajuaa, ettei olekaan niin eksyksissä, mitä on luullut. Että rakentaa omaa matkaansa täällä syystä. Tämä on matka, jonka aikana meidän täytyy selvittää, miksi meidät lähetettiin matkalle. Uskon sen olevan elämän tarkoitus.
Ja kun nuolesi laukaistaan, se lentää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti