Hetkessä olin vapaa, ilman tuomiota, arvostelevia katseita tai tunnetta riittämättömyydestä. Tunsin voivani elää ikuisesti ja kuuluvani vihdoin jonnekkin. Ehkä kaikella olisikin jokin tarkoitus? Tunsin saavani olla, ajatella ja sanoa mitä ikinä vain koskaan haluaisin. Pääni nousi ylös pinnan alta, painavat kahleet ja tiilet sydämeltäni saivat siivet. Olin niin kevyt, että voisin lentää niin korkealle kuin ikinä haluaisin. Euforiaa, onnea, iloa. Vihdoin. Mikään ei tekisi minua koskaan onnellisemmaksi. Tämä on oma maailmani ja pakopaikkani kaikesta, mikä saa oloni epämukavaksi. Musiikin avulla rakennan oman henkilökohtaisen planeettani, jonne en halua tai tarvitse ketään muuta.
Tämä on minun tapani hengittää.
Tämä on minun tapani tuntea vapautta.
Tämä on minun tapani olla, mitä olen.
Olen yksin, mutten peloissani. Kuin olisi yksin ilman tunnetta yksinäisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti